HUOPANANKOSKI

HUOPANANKOSKI

Huopanankoski on yksi Suomen kuuluisimpia urheilukalastus koskia. Koski on vetänyt puoleensa kalastajia runsaasti, tunnetuimpia kalastajia ja koskea esiin tuonut henkilö on kansalliskirjailijamme Juhani Aho. Näin hän kuvaa lastussaan "Lastu siitä suuresta lohesta" rakasta kalapaikkaansa Huopanaa: "Niin pian kuin sen nimenkään mainitsen, tunnen verien sävähdyksen poskillani ja rinnassani oudon, samalla ahdistavan ja avartavan tunteen. Ei ole koko maailmassa seutua, johon minulle olisi kiinnittynyt semmoinen määrä ihania tunnelmia ja mieluisia muistoja kuin Huopanaan. Kerran minä vielä sen kunniaksi sepitän hymnin, johon panen kaikki kielivarat, mitä suomenkielessä on minulla käytettävänä. Nyt sanon siitä vain sen verran, että kalamiehen kannalta katsoen ihanin ja muistorikkain paikka tässä koskessa on sen keskellä oleva ns. Välisuvanto, jossa veden kulku hiukan hiljenee ja johon suuret kalat noustessaan ja laskiessaan pysähtyvät muutamien pohjakivien huopeissa levähtämään ja onkijaa odottamaan. Mitkä jännittävät taistelut onkaan sen rannoilla taisteltu! Mitkä erikaltaiset elämykset eletty!"

https://retkipaikka.fi/juhani-ahon-huopanankoski-viitasaarella-kauneutta-kalaa-ja-kiivaita-koskikiistoja/

https://www.juhaniahonperhokerho.net/index.php?option=com_content&view=article&id=28&Itemid=138